FANDOM


914627-gol acheron large
Gol ja hänen siskonsa Maia Acheron ovat Jak and Daxter: The Precursor Legacyn päävastustajat. He yrittivät avata Dark Eco siilot Precursor Robotilla ja hukuttaa maailman Dark Ecoon muokatakseen sen omien suunnitelmiensa mukaan.

Historia Muokkaa

Golin menneisyydestä ei tiedetä juuri mitään. Samos kertoo että kukaan ei ole puhunut hänelle aikoihin, mutta on selvä että he ovat tavanneet aiemminkin joten "aikoihin" on luultavasti vain runsaat kymmenen vuotta.

Jossain ennen pelin alkua Gol ja Maia tulivat hulluiksi altistuttuaan Dark ecolle ja he päättivät luoda maailman uudelleen hukuttamalla sen dark Ecoon joka saatiin suurista siiloista ympäri tunnettua maailmaa. Avatakseen ne, Gol(ja Maia)lähetti Lurkerit etsimään Precursor jäännöksiä ja rakentamaan toimivan Precursor Robotin. He myös kidnappasivat kaikki neljä ecotietäjää.

Heidän oletettiin kuolleen kun Jak tuhosi Robotin ja sen ohjaamo putosi avonaiseen siiloon, toisaalta Samos vihjaili että Dark Eco ehkä tuhosi heidät.

Ulkonäkö Muokkaa

Golin ikää on vaikea määrittää, mutta hän on suurin piirtein Samoksen ikäinen. Golin iho on muuttunut sinertävänharmaaksi kuten Dark Jakilla, pitkään jatkuneen Dark Ecolle atistumisen takia, ja hänen leukaansa on kasvanut Lurkerin hampaita muistuttavat ulokkeet. Golin oikeassa kädessä on mekaaninen käsine josta lähtee useita putkia hänen ihon alle, syytä ei tiedetä.


Voimat Muokkaa

Gol käyttää Dark Eco voimiaan leijumiseen ja teleportaatioon. Koska Jak taisteli robottia eikä Golia ja Maiaa vastaan, heidän voimiaan on vaikea määrittää. Kuitenkin, Golin onnistui kaapata kaikki tietäjät, joten ovat hänen voimansa varmasti varsin suuret.

Triviaa Muokkaa

  • Golin sukunimi 'Acheron' on Kreikan tarustossa manalaa kiertävä joki.
  • On vihjailtu että Gol ja Maia on vangittu Precursor katakombeihin. Count Veger avasi katakombit Jak 3;sen alussa joten on vain ajan kysymys, milloin h pääsevät vapaaksi.
  • Gol ja Maia ovat naughty Dogin mukaan kaksosia.
  • Golin ääninäyttelijä on Dee Snider, Twisted Sistersien laulaja 1980 luvulla.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki